Kaiken kivan lisäksi isän elämä on Juha Pullille tasaista huolehtimista. Sama pätee veneisiin, jotka ovat Juhalle elinkeino ja harrastus. Kun tietää huolehtineensa asioista, voi sekä lasten kanssa että veneessä unohtaa huolen ja nauttia.

“Älkää juosko niissä portaissa!” Juha Pullin, 52, hyvinkääläiskodissa kaikuu tuttu huuto. “Joo joo!”, 9- ja 11 -vuotiaat lapset huikkaavat takaisin, juuri sillä samalla nuotilla, jonka kaikki vanhemmat tunnistavat sanottuaan saman asian vuosien varrella monen monta kertaa.

Tilanne toistuu koulumatkalla. Lapset osaavat jo hyvin ennakoida, missä kohdassa etupenkiltä alkaa muistutus tien, sen koulumatkan ainokaisen, ylittämisen vaatimasta varovaisuudesta. “Älä isä jaksa enää!”

juha_pulli-3835_nelio
“Kun arjessa – niin maissa kuin merillä – huolehtii asioista ennakoivasti, välttyy monelta vahingolta”, miettii Juha Pulli perheen turvallisen arjen rakennusaineita.

Pullia naurattaa. “Olin nuorena itse ihan täysi rämäpää. Oli sitten alla jalat, polkupyörä, moottoripyörä tai mikä peli vain, vauhtia riitti. Mutta omien lasten kohdalla tilanne on ihan eri. Välillä hirvittää ihan kunnolla katsella, miten he kiipeävät puissa tai touhuavat muuten menemään. Huomaan olevani aivan eri tavalla tietoinen erilaisista arkielämän riskitilanteista.”

Isän elämä on Pullin mukaan, kaiken kivan lisäksi, tasaista huolehtimista. Maailma on melkoisesti muuttunut miehen omista lapsuusvuosista. “Meillä ei ollut kypäriä, turvavöitä tai muita nyt jokapäiväisiä juttuja. Sellainen ei kuulunut arkeen. Lapset ovat nykyisin itse tosi paljon valveutuneempia esimerkiksi heijastimen käytöstä. Koulussa puhutaan paljon turvallisuus- ja terveysasioista ja se on tietysti hyvä asia.” Toisinaan isä joutuu tietäväisten lasten edessä vähän kiusallisiinkin tilanteisiin. Kuten silloin, kun tytär huomasi auton ovitaskussa tyhjän tupakka-askin.

Välillä hirvittää katsella, miten lapset kiipeävät puissa tai touhuavat muuten menemään. Huomaan olevani aivan eri tavalla tietoinen erilaisista arkielämän riskitilanteista.

“Kun oma lapsi katsoo kirkkailla silmillään ja sanoo, ettei halua minun kuolevan nuorena, on mahdotonta esittää yhtään vastaväitettä. Tupakkalakko oli pakko aloittaa.”

Turvallisuus on Pullille tärkeää ja kuuluu jokapäiväiseen elämään niin perheen parissa vapaa-ajalla kuin työreissuillakin. Pullin yritys, Nordec Nautic, myy uusia ja käytettyjä veneitä, joiden hintahaarukka on voi olla vajaasta 10 000 eurosta jopa miljoonaan euroon.

Merielämä kuuluu tiiviisti Pullin perheen vapaa-aikaan. Mies on vuoden mittaan merillä paljon, keskimäärin noin 2500–3000 merimailia, eli karkeasti 5 000 kilometrin matkan. Se on sama kuin ajaisi kesäkaudella viidesti Suomen päästä päähän. Pulli tietää, että kun asiat ovat niille kuuluvilla paikoilla, esivalmistelut huolellisesti tehtynä ja oma osaaminen kunnossa, on merilläkin mahdollista toimia rennon mukavasti olosuhteissa kuin olosuhteissa.

juha_pulli-3827_nelio
Merellä turvavarustus on Juha Pullille itsestäänselvyys. “Kun turvallisuusasiat ovat kunnossa, miehistö tuttua ja kaluston ominaisuudet tiedossa, on helpompi lähteä vaativampiinkin oloihin.”

Arvokkaiden veneiden kanssa on tietysti myös taloudellisesti oleellista, ettei riskitilanteita synny. Niin voi nukkua yöt hyvillä mielin. “Olen suuren määrän vuoden päivistä merillä joko siirtämässä asiakkaan kalustoa paikasta toiseen tai ohjaamassa veneen ostajaa uuden laitteensa saloihin, ja sekä minun yrittäjänä että arvokkaan kaluston täytyy olla kunnolla turvattuna. Minulle ollut aina selvää, että vakuutuksista ei käydä säästämään”, Pulli miettii.

Niitäkin hetkiä on elämän varrelle mahtunut, että kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Esimerkiksi vuonna 1992 Pulli perheineen rakensi saareen mökkiään ja remontin edetessä syttyi tulipalo. Koko ulkorakennus paloi maan tasalle. “Olisi ollut katastrofaalista, jos rakennusta ei olisi ollut vakuutettu. Vaikkeivat seinät niin arvokkaita olisikaan, niin tavaraa kertyy vuosien mittaan nurkkiin yllättävän paljon. Sen huomaa siinä vaiheessa, kun ne ovat mennyttä”, mies toteaa.

Tulipalon seurauksena mökille ja kotiin hankittiin aiempaa enemmän sammutusvälineitä, ja palovaroittimia tarkastetaan tarpeen vaatimalla välillä. “Olen myös lisännyt vakuutusturvaa heti, jos olen huomannut siinä puutteita. Viime kesän niskaoperaation jälkeen huomasin esimerkiksi, että vaikka tapaturmavakuutukseni on aina kunnossa, ei minulla ollutkaan tilanteeseen sopivaa sairauskuluvakuutusta. Hommasin sellaisen heti.”

Katson, että käyttämässäni autossa on riittävän kirkkaat valot ja pidän huolen esimerkiksi siitä, että renkaat ovat aina hyvässä kunnossa.

Vaikka vakuutus korvaa hyvin sattuneita vahinkoja, on kaikkein edullisin tilanne, jossa vahinkoja ei synny alun alkujaan. Pikkupojasta merillä viihtynyt Pulli suhtautuu ympäristöönsä terveellä nöyryydellä. Kun on varautunut vähän kaikkeen, voi elellä lunkisti ja mukavasti. Riskejä minimoiva elämäntapa ulottuu niin kotielämään, merille kuin autoiluunkin. “Katson, että käyttämässäni autossa on riittävän kirkkaat valot ja pidän huolen esimerkiksi siitä, että renkaat ovat aina hyvässä kunnossa. Jos nuorena saattoi ajatella säästävänsä rahaa ajamalla kumit loppuun, niin nykyisin ei sellaista enää tee.”

juha_pulli-3889_nelio
Näkyvyys lähitulevaisuuteen ja riskien minimointi auttavat elämään lunkisti ja mukavasti.

Vahingottomuutta voi varmistaa toimimalla järkevästi ja ottamalla myös vesillä liikkuessaan aina huomioon vallitsevat sääolot ja mukana olevan miehistön osaamisen, mutta pitämällä mukana myös sopivia turvavarusteita, kuten hätälähetintä. Ne tulevat erityiseen käyttöön niillä reissuilla, joilla Pulli veneilee yksin. “Veneen ulkotiloissa pelastusliivit ovat tietysti aina päällä. Minulla on myös aina mukana VHF-puhelin, jolla saa yhteyden apuun niistäkin paikoista, joissa kännykkä ei toimi. Esimerkiksi Tallinnan ja Helsingin välillä on katve, jossa kännykkä ei kuulu.”

Kevään varhaisia ja syksyn myöhäisiä siirtoreissuja varten minulla on myös pelastautumispuku, jonka avulla selviää veden varassa ilman hypotermiaa 6 tuntia.

Merillä on otettava huomioon monenlaisia tilanteita, jotka voivat tulla eteen nopeasti. Kaikilla vesialueilla apua ei ole heti saatavilla. Veneessä onkin Pullin mukaan hyvä olla pelastuslautta esimerkiksi tulipalon syttymisen varalta. “Kevään varhaisia ja syksyn myöhäisiä siirtoreissuja varten minulla on myös pelastautumispuku, jonka avulla selviää veden varassa ilman hypotermiaa 6 tuntia.”

Myös Pullin kotimiehistö, lapset ja avovaimo Mia, on veneessä turvallisuudesta samoilla linjoilla. Lapset osaavat istua rantautumisen aikaan hiljaa aloillaan, etteivät vahingossa joudu jalkoihin yllättävissäkään tilanteissa. “Vene laitetaan ensin maissa kiinni, ja sitten vasta juttu jatkuu”, Pulli toteaa.

LähiTapiola_vakuutus_juha_pulli-3880
Merikartta kuluu Pullin perheen käytössä etenkin kesäaikaan. Juha Pulli on vuoden mittaan merillä keskimäärin noin 2500–3000 merimailia eli noin 5000 kilometrin matkan.

Lasten kasvua seuraillessa oma paikka sukupolvien ketjussa näyttäytyy arkisissa kohtaamisissa. Pulli miettii, että oman äidin ikääntyminen ja vähitellen huononeva kunto saa jo välillä ajatukset omiinkin vanhuusvuosiin. Sellaisiin ajatuksiin, joita nuorena ei miettinyt, kun oli vahva ja kuolematon. “Huomaan miettiväni, että 25 vuotta ja olen itse samassa jamassa. Niitä asioita, joiden haluaa silloin olevan kunnossa, on mietittävä jo nyt, liittyivät ne sitten oman terveyden hyväksi tehtyihin ratkaisuihin tai vaikka eläkesäästämiseen. Työ- ja harrastuselämäänkin ikä tulee taatusti jossakin vaiheessa vaikuttamaan.”

Kun turvallisuusasiat ovat kunnossa, miehistö tuttua ja kaluston ominaisuudet tiedossa, on helpompi lähteä vaativampiinkin oloihin.

“Yksin tehdyt veneiden siirtoreissut jäävät varmasti jossain vaiheessa historiaan. Mutta vielä ei ole sen aika. Kun turvallisuusasiat ovat kunnossa, miehistö tuttua ja kaluston ominaisuudet tiedossa, on helpompi lähteä vaativampiinkin oloihin.”

LähiTapiola_vakuutus_juha_pulli-3860_nelio
Juha Pullilla on merillä aina mukana myös VHF-puhelin, jolla saa yhteyden apuun niistäkin paikoista, joissa kännykkä ei toimi.

Paras arki on Pullin mielestä turvallista ja hyvää peruselämää. Mies tuumiikin, että lähivuosina hommat toimivat hyvin, jos vakuutuksille ei tule käyttöä ja arki rulla nykyisenlaisena, toimivana ja mukavana, eteenpäin.

Vahingottomuus tuo suurimman korvauksen

Me LähiTapiolassa korvaamme vahinkojen lisäksi vahingottomuutta. Mitä vähemmän vahinkoja sattuu, sitä vähemmän maksat vakuutusmaksuja. Kiitoksena asiakkaidemme huolellisuudesta ja esimerkillisestä toiminnasta alennamme nykyisiä koti- ja liikennevakuutustemme hintoja yhteensä 14 miljoonalla eurolla. Muiden vahinkovakuutustemme hinnat säilytämme ennallaan. Edut hyödyttävät sekä nykyisiä että uusia, tulevia asiakkaitamme.

Mitä tarkoittaa, että korvaamme vahingottomuutta?

Teksti: Teksti Ani Kellomäki
Kuvat: Kuvat Antti Vettenranta