Uusi vakuutus palkitsee hyvät kuljettajat

Oletko kuskina Petra vai Pekka? LähiTapiolan uusi liikennevakuutus merkitsee erilaisia hyötyjä erilaisille autoilijoille. Tutustu esimerkkeihimme.

Ajoneuvojen pakollisia liikennevakuutuksia koskeva laki muuttuu vuodenvaihteessa. Uudistuksen myötä vakuutusyhtiöt voivat ottaa aiempaa monipuolisemmin huomioon asiakkaan vakuutus- ja vahinkohistorian.

LähiTapiola tuo vuoden 2017 alussa myyntiin uuden liikennevakuutuksen, joka hinnoittelee vakuutukset entistä oikeudenmukaisemmin ja antaa huolellisille kuljettajille parhaat bonukset. Uusi liikennevakuutus tuo rahanarvoisia etuja sekä aloitteleville että kokeneille autoilijoille. Huolelliset kuljettajat palkitaan jatkossa entistä paremmilla bonuksilla.

”Uuden vakuutuksen tavoitteena on kannustaa vahingottomaan ajoon ja tarjota alemmat hinnat hyville kuljettajille”, LähiTapiola Vahinkovakuutuksen tuotepäällikkö Ari Saarnio sanoo.

Isoin muutos on, että bonukset eivät enää määräydy ajoneuvokohtaisesti vaan henkilökohtaisen vakuutus- ja vahinkohistorian perusteella. Tämän ansiosta asiakkaan kaikki autot saavat saman bonusprosentin, jos vakuutukset ovat yhden henkilön nimissä.

Uuden vakuutuksen tavoitteena on kannustaa vahingottomaan ajoon ja tarjota alemmat hinnat hyville kuljettajille.

”Uudistus voi vähentää esimerkiksi perheen kakkosauton vakuutuskuluja huomattavasti. Myös kakkosauton hankkiminen helpottuu, kun bonuksen kerryttämistä ei tarvitse aloittaa nollasta”, Saarnio toteaa.

Vakuutuksen asiakaskohtaisuus tarkoittaa myös sitä, että perheen yhden auton mahdollinen vahinko ei laske kaikkien autojen bonuksia.

OmaTalous_graafi_uusi_liikennevakuutus

Myös huolellisesti ajavat nuoret kuljettajat hyötyvät uudistuksessa, sillä jatkossa vakuutuksen hinnoitteluun ja lähtöbonuksen määräytymiseen vaikuttaa aiempi ajohistoria esimerkiksi mopolla.

”Vakuutusyhtiö hinnoittelee vakuutukset riskien mukaan. Haluamme palkita hyviä asiakkaita ja otamme mielellämme asiakkaiksi myös huolellisesti ajavia nuoria.”

Uudet bonusedut sisältävät LähiTapiolan liikennevakuutukset tulevat myyntiin vuoden 2017 alussa kaikille yksityishenkilöiden vakuuttamille autoille. Myös LähiTapiolan nykyiset asiakkaat voivat halutessaan vaihtaa vakuutuksensa uuteen.

Autoilija, näin vältät pienet vahingot

Uusi liikennevakuutus palkitsee vahingottomuudesta

Teksti: Matti Remes
Kuvat: Mikko Hirvonen ja Getty Images